Joulun tunnelmia 2020

Joulun tunnelmia 2020

Jouluaatto lähestyy ja olenkin nyt ollut joulutunnelmissa jo monta viikkoa. Minusta on ihana valmistella ja suunnitella joulupöydän antimiakin jo ihan ajoissa.  Ja kun ajoissa suunnittelee ja hankkii vaikkapa jouluaaton ruokaostokset, niin ei tarvitse sitten kulkea jouluhulinoissa ja ihmispaljoudessa.  Kuvassa meidän Anttiina Oy:n valmistama Valhall -ruokapöytä, jolla onkin edessään nyt ensimmäinen joulu meidän perheessä. :-) Joulupöydän tunnelmia muutama päivä ennen aattoa... tästä se alkaa, pikku hiljaa. 

Tykkään hyöriä keittiössä ja valmistaa itse joulupöydän antimia, niin paljon kuin mahdollista - ja niin paljon, kuin viitsin. Muistan, kun mietin vuosia sitten, että tekisinkö joulupöytään lanttu- ja perunalaatikot itse ja pelkäsinkin, että ne ovat niin vaikeita ja aikaa vieviä, että osaankohan... mutta kun rohkeasti lähdin vaan tekemään, niin huomasin, että ei nämä joulupöydän ruoat olekaan niin vaikeita. Aikaa vieviä jotkut niistä kylläkin ovat. 

Laitoin aitasta hakemani ja pestyt jouluverhotkin jo muutama päivä sitten paikoilleen. Jännä, kuinka tunnelma muuttui heti, kun tuli tuollaista väriä, meillähän kun on ihan valkoiset verhot ollut tuossa yleensä. Verhojen sävy sopii kivasti tuohon Valhall -pöydän sävyyn, mielestäni sellainen ihanan rustiikkinen ja jouluinen tunnelma jo nyt.

Nyt on myös aika tutkailla taas jouluisia ruokaohjeita niin netistä kuin kirjoistakin. Yksi oma ruokaohjeiden lähde on ollut lapsena saamani vanha ruokaohjekirja. Kirjasta puuttuu kansilehdetkin, mutta sisältö on yhä luettavissa ja sisältää mielenkiintoisia ruokaohjeita ja ihan jännää ajan kuvaa. Kirja on luultavasti 1900 -luvun alkupuolelta. Mummonikin oli tämän saanut itse joskus nuorena ja halusi antaa tämän silloin aikoinaan sitten minulle.

Keittiössä touhuaminen ei mielestäni ole mitenkään vakavasti otettavaa tai että pitäisi otsa rypyssä stressata. Jos jokin ruoka menee vähän mönkään, niin eihän se haittaa. Jokainen tekee, mitä ja miten itse tykkää, eikös!

En ole mikään taituri keittiössä, mutta nautin ruoanlaitosta ja siitä, että omia tekeleitä voikin jopa syödä :-) Kokeiluja on kiva tehdä ja sovellan yleensä mielelläni reseptejä meidän perheen makumaailmoihin sopiviksi. Tänä jouluna aion kokeilla ihan uusiakin juttuja, kuten ranskalaista nougatia. Saas nähdä, kuinka onnistuu. 

Joulupöytä 2020

Tehdään itse:

Porkkanalaatikko

Lanttulaatikko

Imelletty perunalaatikko

Maksalaatikko

Riisipuuro

Keitetyt perunat

Ostetaan valmiina tai puolivalmiina:

Piparkakut (taikina)

Rosolli

Graavilohi

Lasimestarin silli

Kinkku

Uusia juttuja joulupöytään 2020:

Ranskalainen nougat

Joulutäytekakku suklaa - karpalo

Kokeilin tehdä näitä nyt niin paljon hehkutettuja "sulaneita lumiukko" -pipareita ja oli kyllä kiva taas touhuta tällaista pikkutarkkaa koristeluhommaa ja onnistuivat ainakin omasta mielestä ihan kivasti. Tässä ohjeet pipareiden tekoon: Kaulitse valmis piparitaikina ja käytä pyöreää muottia tai lasin reunusta, kuten itse tein. Paista piparit uunissa.

Aseta jokaisen piparin päälle toffifee -karkki nurin päin, ei ihan keskelle vaan hiukan lähemmäksi piparkakun reunaa, jotta saat valkoisen kuorrutteen levitettyä paremmin.

Valmista kuorrute yhden kananmunan valkuaisesta, tomusokerista sekä pikku tipasta etikkaa. Mitä enemmän tomusokeria, sen paksumpaa kuorrutteesta tulee. Levitä kuorrute toffifeen päälle ja levitä sitä myös piparille kuvan mukaisesti.

Värjää pieni osa kuorrutetta oranssilla elintarvikevärillä ja pursota lumiukoille nenät. Tein pienet pursottimet itse leivinpaperista. Lumiukon silmät, suun, napit ja "risukädet" tein sulatetusta tummasta suklaasta ja pursotin ne paikoilleen. Ja pitihän niitä kissamaisia pipareitakin tehdä, kuten tuossa seuraavassa kuvassa näkyy.

Ihanassa yhteistyössä: Anttiina Oy

-Kati-